Terho Matti Tanelille: Negatiivinen teologia, runo vai kuva

Kirjoitat: "Jos Jumala on kuvaamaton, mittaamaton, ylipäätään määrittelemätön, niin myös
via negativan tie on epäkelpo, koska senkin ilmaukset ovat kuitenkin kuvauksia." Kommentoitko mitenkään sitä, mitä kirjoitin negatiivisesta teologiasta? Negatiivinen teologia voidaan käsittää merkitykseksi siinä merkityksessä, että se sulkee pois joukon (esimerkiksi Jumala-käsitteen) tulkinnoista ja hyväksyy muut (jopa keskenään ristiriitaiset) tulkinnat. Käsitteen merkitys ei näin tulkittuna ole mielivaltainen eikä määräinen. (Esimerkiksi Jumala-) [k]äsitteellä on mahdollisesti lukematon joukko oikeita tulkintoja, mutta silti on tulkintoja, jotka ovat epätosia.

Edelleen: "Miksi todellakin kuva, miksi ei yhtä hyvin runo? Toisaalta ihmisestäkin puhutaan
Jumalan kuvana". Ihminen Jumalan runona? Ei mahdotonta: olen selittänyt, että ihmisen sana "jänis" tarkoittaa jänistä, mutta Jumalan Sana "jänis" on jänis. Siinä merkityksessä ihminenkin on Jumalan Sanaa, ja miksei hän olisi nimenomaan Jumalan runo.

"-- ja myös puhutaan idoleista ( idolatriasta)". Varmaan ne ovatkin alun perin puisia jumalankuvia, joilla oletetaan olevan Jumalan voimat. Mutta voisi kai niitä pitää myös Jumala-runoina (esimerkiksi antiikin jumalat parhaimmillaan).

Tämä on tekstisi periaatteellisin kohta: "Kun Terho puhut siitä ( kirjoituksessasi), että on jopa julkeaa puhua Jumalasta insinöörikielisesti, niin tarkoitatko todella sitä. Ajattelin vain sitä, että kun kaikki puheet ja kuvatkin Jumalasta ovat vaillinaisia, torsoja, joten eikö sitten myös insinöörikielinen puheenkin voisi sallia, sillä eiväthän kaikki ehkä ymmärrä sitä, että se on niin vaillinainen tapa kuvata kuvaamatonta. Miksi vaatia heiltä sellaista, johon he eivät eri syistä kykene?"

Etsisin vastausta tästä suunnasta. Insinöörikielinen teksti ja uskonnon äidinkielinen teksti ovat fyysisesti (paperilla olevina merkkien jonoina) identtisiä. Uskonnon äidinkieliseksi yksinkertaisen insinöörikielisen tekstin tekee se paperille kirjoittamaton, mikä luetaan rivien välistä (uskonnon äidinkielen kieliopin mukainen reservatio mentalis, varaus: "En kuitenkaan tarkoita, mitä sanon.") Tämä varaus määrittää sen, mitä sanotaan, epätodeksi. Nyt siis kysyt, saavatko ne, jotka eivät kykene ymmärtämään sitä, että insinöörikieliset väitteet Jumalasta ovat epätosia, toistaa niitä ja uskoa niihin.

Luontevana vastauksena tarjoutuisi kanta, jonka mukaan kenellekään ei voi suositella epätosien väitteiden esittämistä eikä epätosiin asioihin uskomista. Millä perusteella joku voisi olla toista mieltä? Ajankohtaisessa keskustelussa on kahdenlaisia osanottajia, jotka voisivat olla sitä mieltä, että myös epätodet väitteet ja niihin uskominen voisivat olla anteeksiannettavaa tai jopa suositeltavaa.

Ensimmäinen ryhmä ovat menestyksen teologit. Heidän mukaansa kaikki sellainen uskonto on OK, joka lohduttaa, joka auttaa kestämään ja joka pitää yllä tai parantaa suorituskykyä maallisen elämän asioissa. Jos epätosien väitteiden esittäminen ja niiden uskominen täyttää uskonnon funktion, tukee ihmistä, niitä on ei vain anteeksiannettavaa vaan jopa suositeltavaa esittää ja uskoa. Torjun tämän ajattelutavan, koska se hävittää pyhän. Pyhä on määritelmänsä mukaan kaiken funktionaalisen vastakohta, se, joka itsetarkoituksena suhteellistaa kaikki muut tarkoitukset. Se ei suostu arjessa jaksamisen välineeksi. Torjun, mutten kiellä. Ihmiset saavat manipuloida itseään niin kuin haluavat, minä vain en mene mukaan ja saatan jopa ohi kulkiessa huomauttaa, ettei tuo taida olla aivan totta.

Toinen ryhmä ovat jonkinlaiset "postmodernistit". Heidän mukaansa siitä, ettei totuutta ole, seuraa, ettei ole valheitakaan. Sen tähden on yhdentekevää, millaisia väitteitä väittää ja millaisia uskoo. Tämänkin perusteen torjun. Voin yhtyä premissiin, ettei yhtä ja ainoaa totuutta ole, mutten johtopäätökseen. Vaikka totuutta ei olisi, valheita silti voisi olla; niitä onkin, olen kuullut ja itsekin esittänyt.

Minä en keksi muita syitä, jotka tekisivät epätosien asioiden esittämisen anteeksiannettavaksi tai suositeltavaksi, vaikka niitä esitettäisiin uskonnon piirissä. Uskonnon äidinkielen lauseitten esittäminen ilman varausta, ikään kuin ne olisivat insinöörikielisiä "totuuksia" ei ole oikein, mutta siitä ei seuraa, että se pitäisi kieltää. Siitä seuraa, että tarvitaan uskonnon kritiikkiä.

Olen aina ihmetellyt, miksi fuskaaminen elämän tärkeimmässä asiassa voisi olla luvallisempaa kuin vähemmän tärkeissä. Tämän ajatuksen taustana on väärä demokratia. Ajatellaan, että uskonto on niin tärkeä asia, että siihen pitää olla pääsy kaikilla. Siitä päätellään, että uskontona saa tarjota mitä vain, mitä on vaivatonta ottaa vastaan. Päätelmä on virheellinen. Siitä, että totuus on tärkeä, ei seuraa, että kaikilla on oikeus valheisiin.

Sanot vielä: "Ja vielä, onko autenttisen puheen Jumalasta aina sitten oltava hieman mystistä, jota särkyväinen ihminen yrittää tavoittaa toisinaan jopa epätoivoisesti järkensä avulla." En ymmärtänyt lausettasi täysin; mystinen viittaa sanaan mysterium, salaisuus, ja kun siitä puhutaan uskonnon yhteydessä, se viittaa pyhään, Jumalaan, perisalaisuuteen mysterium tremendum et fascinans. Perisalaisuudesta ei voi puhua muuten kuin mystisesti (uskonnon äidinkielellä, joka jättääs salaisuuden salaisuudeksi). Ymmärsinkö väärin, mitä tarkoitit?

Terho