Kolme kommenttia, osin 60-luvun näsäviisaaseen henkeen.
(1) Kuolleella ei ole kokemusta, sen tähden mikään ei ole mitään kuolleen näkökulmasta. Piispa Juha Pihkala selitti TV:ssä taannoin – jos ymmärsin oikein – että vainajasta on tallella jonkinlainen algoritmi (tietokoneohjelma), joka käynnistyy uudella ”kovalevyllä” ylösnousemusruumiissa. Ajatus on kamala. Se edellyttää latteata antropologiaa, jonka mukaan minä olen komentoketju, joka on kirjoitettu ruumiini kovalevylle (mutta voisi olla kirjoitettu periaatteessa mille muulle (aineelliselle?) kappaleelle tahansa. Se on syvästi ristiriidassa ihmisen ehtymättömyyden doktriinin kanssa, jonka olen omaksunut Mihail Bahtinilta.
(2) Minäkään en tahdo perustaa eettisiä käsityksiäni psykologisiin oletuksiin, mutta antropologiaa tarvitsen minäkin kuten jokainen. Oletan, että ihmisalkio kehittyessään tiettyyn vaiheeseen alkaa herätä yksilöllisyyteen välttämättä jostakin kokonaisuudesta. Hän ei tule ensin tietoiseksi toisesta yksilöstä jonka kanssa huomaa olevansa samanlainen. Sellaisia yksilöitä ei ole lähistöllä. Voi olla, että vahva yksilöllisyys edellyttää välttämättä seurustelua vertaisten kanssa, mutta se ei ole keskustelukontekstissamme olennaista. Olennaista on, että tunnistaakseen toisessa sielun yksilön itsensä on kai oltava jo sielu. – Samaa asiaa olen selittänyt myös seuraavasti. Ensiksikin selitän, että rakkaus on mahdollista vain erillisten välisenä (xRy: x rakastaa y:tä). Sen takia on tultava yksilöksi voidakseen rakastaa, joten symbioottiset rakkaudet ovat ”rakkauksia”. – Ja vielä olen selittänyt, kuinka sielu on kutsuun vastaamista. Ulkopuolelta leirin, erämaasta, Jahve huhuaa ja vaatii: ”Tule pois toteemin takaa”. ”Hän” kutsuu esiin yksilön, sielun, esiin sosiaalisuudesta vastaamaan (molemmissa sanan merkityksissä) ja luo niin ekkleesiaa, esiin kutsuttujen yhteyttä, joka on seurakuntaa. Kaikissa näissä metaforissa yksilöksi tulo on looginen edellytys seuraan tulolle. Voimme siis sysätä syrjään psykologiat – miten miellyttävää – ja pysyä antropologiassa. Toivottavasti ymmärrän käsitteellä antropologia samaa kuin sinä, Järveläinen.
(3) Lause p & -p (p on ja ei ole) on todellisuuden osa, siis ”Jumalan kämmenellä”, propositioitten (väitelauseiden) lipaston siinä lokerossa, jossa muutkin loogisesti mahdottomat struktuurit sijaitsevat (viereisiin lokeroihin varmaan kuuluvat sellaiset epätodet propositiot kuin valheet ja uutisankat). Se että stuktuuri on mahdoton tai että väitteen tarkoittamaa asiantilaa ei ole, ei tee struktuurin kaavasta ja väitteestä olemattomia asioita.
Terho
